Satumaisen hyvää
savukalaa Myrskylästä

Kotimaisuus ja laatu

Myrskylän Savu tarjoaa makuelämyksiä, joilla arki muuttuu juhlaksi ja juhla vielä paremmaksi! Kalansavustusperinteen juuret ovat Myrskylässä syvällä aina 1990-luvun alun vuosissa. Perinteiden koulimat työtavat yhdistettyinä nykyaikaisten teknologioiden suomiin mahdollisuuksiin kantavat vahvasti liiketoimintaa niin tänä päivänä kuin myös tulevina vuosina.  

Kaiken tekemisen sydän ja toiminnan tavoite on lopputulos, joka palkitsee: niin laadultaan kuin maultaan ensiluokkainen savukala, joka on saanut hienon arominsa kypsyessään lempeästi leppä- tai pyökkisavussa. Savukaloissamme ei käytetä lisä- tai säilöntäaineita, ainoastaan merisuolaa ja joissakin kalajalosteissa lisäaineettomia mausteita.

Meidän reseptimme
satumaiseen
makuelämykseen

Koti, ihmissuhteet, paikallisuus, perinteet – siinä on hyvä perusta elämälle ja yrittämiselle, ja näille arvoille Myrskylän Savu on rakennettu.

Haluamme valmistaa ja tarjota ensiluokkaisen laadukasta ja maistuvaa savustettua kalaa. Sen reseptinä on rakkaus lajiin, puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet, vankka ammattitaito ja vuosikymmenten aikana kartutettu kokemus alalta. 

Lopputulos palkitsee: uunista tulee ulos satumaisen hyvää savukalaa!

Vastuullisuus

Voidaksemme tarjota asiakkaillemme maistuvia kalaelämyksiä myös tulevaisuudessa, on meidän toimittava vastuullisesti jo tänään.
Vastuullisen toiminnan kulmakivi on tuoteturvallisuus ja tuotantoprosessimme noudattavat kulloinkin voimassa olevia elintarvikesäännöksiä. Seuraamme WWF:n kalaopasta raaka-ainevalintoja tehdessämme, ja pyrimme aktiivisesti minimoimaan jätteiden sekä hävikin määrän tuotantomme eri vaiheissa.

Panostamme myös ekologisiin pakkausmateriaaleihin, joista hyvänä esimerkkinä ilmastoystävällinen kalalaatikko – Stora Enson EcoFishBox™. Lopputuotteidemme pakkaukset voidaan kierrättää. Myrskylän Savu pyrkii yrityksenä hyödyntämään ensisijaisesti lähialueen toimijoiden tarjoamia palveluita. Teemme jatkuvasti töitä löytääksemme uusia toimintatapoja, jotka lisäävät elinympäristömme ja yhteiskuntamme hyvinvointia.

Kalapuoti

Osoite ja puhelinnumero
Kylänpääntie 45
020 735 2730

Olemme avoinna

Ma – To
9 – 16

Pe
9 – 18

La
9 – 14

Ui somessa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
5 tuntia sitten
Myrskylän Savu Oy

Haemme kuorma-autonkuljettajaa!

Etsimme joukkoomme motivoitunutta ja luotettavaa kuorma-autonkuljettajaa vakituiseen työsuhteeseen.

Työtehtäviin kuuluvat kuljetukset, kuormaus ja purku sekä asiakaspalvelu kuljetusten yhteydessä. Työ on liikkuvaa ja edellyttää hyvää fyysistä kuntoa.

Edellytämme hakijalta:
- voimassa olevaa C-luokan ajokorttia
- voimassa olevaa ammattipätevyyttä
- hyvää fyysistä kuntoa
- vastuullista ja huolellista työotetta
- hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoa
- joustavaa ja positiivista asennetta työntekoon
- suomen kielen taitoa

Eduksi katsotaan:
- aikaisempi kokemus kuljetusalalta
- digipiirturikortti
- hygieniapassi
- trukinajotaito
- kyky työskennellä itsenäisesti

Työ alkaa heinäkuussa!
Hakemukset sähköpostitse: lilli.leps@myrskylansavu.com
Lisätietoja antaa Lilia Leps, puh: 0400 932 871
... Lue lisääLue vähemmän

Kommentoi Facebookissa

milloin voin aloittaa?

Jiipee Paavonen

2 viikkoa sitten
Myrskylän Savu Oy

Uusia makuja Ranskasta! 🤩
Tulee Myrskylän Kalapuotiin tutustumaan uutuuksiin ja löytämään omat suosikkisi!🥰
... Lue lisääLue vähemmän

Uusia makuja Ranskasta! 🤩
Tulee Myrskylän Kalapuotiin tutustumaan uutuuksiin  ja löytämään omat suosikkisi!🥰
1 kuukausi sitten
Myrskylän Savu Oy

Helatorstain aukioloajat.
Tervetuloa ostoksille!
... Lue lisääLue vähemmän

Helatorstain aukioloajat.
Tervetuloa ostoksille!